
Sample Text Oy
Perustimme yhdessä kolmen graafikon voimin yrityksen kesäkuussa 2023. Halusimme tarjota ”faceliftingiä”, eli kasvojenkohotusta, yritysten visuaalisille ilmeille – sekä uusille että kokeneemmille. Sample Text tarjoaa graafisia palveluita laidasta laitaan. Olipa kyse pienemmästä tai isommasta visuaalisesta kokonaisuudesta, otamme sen mielellämme vastaan.
Sample Textissä toimin yhtenä kolmesta yrittäjästä ja graafikosta. Lisäksi vastaan yrityksen talouden ja resurssien seurannasta. Toimintamme on tähän mennessä ollut vielä sivutoimista, mutta silti erikokoisia toteutuksia pääsee tekemään viikottain.
Klikkaa alla olevaa painiketta, mikäli haluat tietää enemmän tarinastamme ja minun osallisuudestani yrityksessä.
H3CT1C
Harrastuksena tykkään harvakseltaan live striimailla Twitchissä ja latailla VR-peliaiheisia videoita Youtubeen.
Tottakai jokaisella täytyy olla jonkinlainen ilme näissä kanavissa, joten päätin pikaisesti pyöräyttää itselleni logon ja värit. Varsinaista lähtökohtaista ideaa ei ollut, ja lopullinen tulos syntyi useiden eri vedosten ja ideoiden pohjalta.


Louhi
Kuvitteellisen Louhi-kosmetiikkabrändin ilme.
”Louhi Cosmetics” oli osa Sample Text Oy:n somemarkkinointia.
Lähtökohtana oli vastata kysymykseen: ”Entä jos Kalevalasta tuttu hahmo X olisikin alan X yritys?” Kohdalleni osui Louhi kosmetiikkabrändinä. Lähestymistavaksi valitsin kylmän pohjolan teeman ja inspiraation lähteinä toimivat ”goottityyliset” kosmetiikka- ja kauneusbrändit.
Drive-thru
Sample Text Oy:n uuden palvelun visuaalinen ilme.
Lähtökohtainen idea oli yhdistää ravintoloista tuttu ”drive-in / drive-through” teema omaan alaamme.
Inspiraatioina ilmeelle toimivat muun muassa amerikkalaiset retro kahvilat ja huoltoasemat sekä vanhat sarjakuvat.

Katso myös
sampletext.fi